Koulut alkaa – varovaisuutta liikenteeseen!

Tällä viikolla aukeavat koulut ja uudet ekaluokkalaiset lähtevät liikenteeseen. Lapsen kyky hahmottaa etäisyyksiä ja nopeuksia kehittyy vähitellen harjoittelun ja esimerkkien seuraamisen kautta. Pienet koululaiset vaativat erityistä varovaisuutta ja tarkkaavaisuutta autoilijoilta sekä muilta tienkäyttäjiltä puuttuvan hahmotuskyvyn vuoksi.

Koulujen lähistöillä ajaessa vauhtia kannattaa siis hidastaa ihan reilusti. Myös pyörällä liikkuessa pitää nopeus suhteuttaa ympäristöön. Lapset saattavat olla arvaamattomia jalankulkijoita ja keskittyneitä leikkiin tai puhelimeen, jolloin liikenteen huomioiminen saattaa unohtua. Mikäli lapsen koulumatka taittuu parhaiten pyörällä, kannattaa pyöräillä koulumatka yhdessä useampaan kertaan ja opettaa lapselle tarkkaavaisuutta erityisesti risteyksissä.

Liikenneturvan julkaiseman tilastokatsauksen mukaan (4.8.2020), viimeisen kolmen vuoden aikana kuoli keskimäärin kaksi ja loukkaantui 160 alakouluikäistä vuosittain. Alakouluikäisten jalankulkijoiden loukkaantumisista suurin osa tapahtui tietä ylitettäessä. Hälyttävää on se, että jopa 60 prosenttia jalankulkijoiden loukkaantumisista tapahtui suojatiellä. Toiseksi eniten loukkaantumisia tapahtui risteyksissä. Alakouluikäisistä pyöräilijöistä loukkaantui neljä kymmenestä. Näistä loukkaantumisista puolet sattui pyörätien ja ajoradan risteyksessä.

Näin autat liikenneonnettomuudessa

Ensiapukouluttaja Maarit Kuja-Kanto ohjeistaa liikenneonnettomuuksiin. Este tai töyssy tiellä saattaa kaataa varomattoman pienen pyöräilijän. Usein onneksi selvitään pelkällä asfaltti-ihottumalla tai laastarilla. Pyörän ja auton kolaroidessa sattuu helposti vakavammin.

”Jos itse tulee onnettomuuspaikalle auttajana niin tärkeintä on pysyä rauhallisena ja tehdä tilanne turvalliseksi, varoittaa muuta liikennettä ja estää lisävahinkoja. Tässäkin tilanteessa kännykkä on paras ensiapuväline. Jos kyseessä on vakavampi onnettomuus niin soitetaan apua. Hätäkeskuksesta saa hyvät lisäohjeet”, ohjeistaa ensiapukouluttaja Maarit Kuja-Kanto.

Kesälomien päätyttyä myös autot lisääntyvät liikenteessä. Varsinkin koulujen alueella on vilkasta, kun vanhemmat saattavat lapsia kouluun. Liikenneonnettomuuden osuessa kohdalle, tärkeintä on rauhoittua ja toimia ajatuksen kanssa. ”Jos liikenneonnettomuus sattuu moottoritiellä tai vilkkaasti liikennöidyllä taajama-alueella, on ympäristö äärimmäisen vaarallinen. Silloin tärkeintä on huolehtia, ettei lisäonnettomuuksia pääse syntymään. Pysäköi siis oma autosi turvallisesti, käytä hätävilkkuja ja varoituskolmiota tilanteen mukaan. Soita hätäpuhelu heti kun mahdollista. Oikean paikan ja osoitteen kertominen voi olla tien päällä haastavaa, joten kannattaa soittaa Suomi 112 -sovelluksen kautta” opastaa Kuja-Kanto.

Itsensä kannattaa tehdä näkyväksi kun menee auttamaan. Ikinä ei voi tietää mikä edessä odottaa. Hätäkeskus kuitenkin ohjeistaa hyvin. Kun on hälyttänyt paikalle apua ja estänyt lisäonnettomuuksia, on jo tehnyt paljon. Myös ennakointi ja varautuminen tuo mielenrauhaa. Yksi keino on huolehtia ensiaputarvikkeet mukaan auton hansikaslokeroon tai pyöräilyreppuun.

Turvallista syksyn alkua!


Artikkeliin on haastateltu ensiapukouluttaja Maarit Kuja-Kantoa.

Lähteenä Liiknneturvan tilastokatsaus 4.8.2020: alakouluikäisten lasten henkilövahingot tieliikenteessä

Julkaistu 12.08.2020