Suositukset Punaisen Ristin ensiapukoulutusten järjestämiseen 1.6.2020 alkaen

Auttamishalu ei saa vaarantua

Koronavirustilanteesta johtuen Suomen hallitus ja terveydenhuollon viranomaiset ovat tehneet ihmisten liikkumiseen ja kokoontumiseen liittyviä suosituksia ja rajoituksia kevään 2020 ajan. Nyt rajoituksia on alettu purkaa asteittain. Punainen Risti Ensiapu seuraa viranomaisohjeistusta, ja määrittelee suositukset Punaisen Ristin ensiavun koulutusohjelmien mukaisten koulutusten järjestämiseen.

Tavoitteenamme on säilyttää ihmisten halu auttaa hädässä olevia henkilöitä kaikissa olosuhteissa, myös koronavirusepidemian aikana. Erilaisia ensiaputilanteita tulee epidemiasta huolimatta, ja osaavia, auttavia käsiä tarvitaan. Sairauskohtaukset, tapaturmat ja kaatumiset pelikentällä, pyöräillessä, tai vaikkapa työpaikalla ovat edelleenkin mahdollisia. Henkilön selviäminen on joskus pienestä kiinni. Näissä auttamistilanteissa tarvitaan auttamisrohkeutta ja ensiaputaitoja. Henkeä pelastava hätäensiapu on edelleenkin välttämätöntä, jotta autettava pelastuu.

Oma ja autettavan turvallisuus on huomioitava kokonaisvaltaisesti, eikä pelko mahdollisesta koronaviruksesta saa nousta yksittäiseksi esteeksi sille, että uhri jäisi ilman apua.

Nämä suositukset ovat voimassa toistaiseksi ja niitä tarkennetaan tarpeen vaatiessa.

Mihin suositukset perustuvat?

Punainen Risti Ensiapu noudattaa  Suomen hallituksen, STM:n ja THL:n antamia suosituksia ja ohjeistusta koronaviruksen etenemisen ehkäisyyn liittyen. Koronaviruksen etenemistä voidaan hillitä etenkin rajoittamalla kokoontumisia, suosimalla etänä toteutettavia ratkaisuja, pitämällä fyysisistä etäisyyttä ja tehostamalla käsihygieniaa.

Mitä Punainen Risti Ensiapu suosittelee?

Punainen Risti Ensiapu suosittelee ensiapukoulutusten toteuttamista ensisijaisesti etäkoulutuksena.

·  Verkko- ja lähikoulutuksien yhdistelmäkoulutuksena, joissa teoriaosuus suoritetaan verkkokoulutuksena ja lähikoulutusosuus pidetään kuuden (6) kuukauden sisällä verkkokoulutusosuuden suorittamisesta.

·  Webinaarina, jolloin koulutukset ovat rinnastettavissa vastaavan sisältöisiin lähikoulutuksiin. Kouluttaja pitää kurssin video- ja ääniyhteyden välityksellä. Tätä käytäntöä jatketaan 31.12.2020 saakka.

·  Mikäli koulutus järjestetään lähikoulutuksena, turvallisuusnäkökohdat on suunniteltava tarkasti ja tästä on koko kumppanikoulutusverkostoamme tiedotettu. Muutoksia koulutuksissa tulee muun muassa tiedottamiseen, tiloihin ja harjoituksiin. Alla muutamia nostoja niistä muutoksista, joita koulutuksiin tulee:

· Koulutuksissa suositellaan säilytettävän fyysinen etäisyys kurssilaisten välillä kahdessa (2) metrissä koko koulutuksen ajan.

·  Kurssille ei saa osallistua, jos on vähänkään flunssainen tai sairas tai jos on palannut aiemmin kuin 14 vrk ulkomailta 

·  Riskiryhmiin kuuluville suosittelemme etäkoulutukseen osallistumista

· Käsien pesu ja desinfiointimahdollisuus tulee olla koko koulutuksen ajan saatavilla ja käsiä pestään aktiivisesti 

Published at 22.05.2020